Koulutettu hieroja, Urheiluhieroja

Ilari Välisaari

Tarjoan näitä palveluita:
Ilari Välisaari

Olen koulutettu hieroja ja urheiluhieroja Ilari Välisaari. Valmistuin Suomen Urheiluhierojaopistolta vuonna 2019, jonka jälkeen olen ottanut asiakkaita vastaan omalla toimipisteellä Muuramessa sekä kotikäynnein. Ihmisenä olen iloinen. Hierojana pyrin lievittämään stressiä sekä poistamaan kivun, kireydet, ja liikerajoitteet. Käytän hoidoissani liiketestejä, monipuolisia hierontaotteita, venytyksiä sekä triggerpistekäsittelyä. Olen nuoresta lähtien ollut kiinnostunut ihmiskehon toiminnasta, urheilusta ja liikunnasta sekä terveellisestä ravinnosta. Lapsena harrastin lajeja laidasta laitaan, mutta lopulta pesäpallo vei voiton ja sitä tykkään käydä edelleen pelailemassa harrastusmielessä. Harrastan aktiivisesti myös kuntosalia sekä maastopyöräilyä.

Asiakaskertomuksia

Kerään asiakaspalautteita parhaillaan!

Pyrimme aina tarjoamaan mahdollisimman nopeaa, kustannustehokasta ja viimeisimpiin tutkimustuloksiin perustuvaa hoitoa Jyväskylässä.

Varaa aika hoitoon!

Varaa aika