Mitä minun olisi hyvä tietää alaselkäkivusta?

Liike on lääke.
Kansainväliset hoitosuositukset painottavat vahvasti sitä että alaselkäkivun kanssa tulisi ensisijaisesti pysyä aktiivisena ja liikkua kivusta huolimatta, sekä jatkaa töissä käymistä (1, 2, 3). Liikettä ja työntekoa voi tarvittaessa joutua muokkaamaan, mutta tärkeintä on pysyä liikkeessä ja jatkaa normaaleja arkirutiineja. Liikuntaa voidaan lisätä sitä mukaan miten sitä kestää, mutta inaktiivisuus ja liikkeen välttäminen kivun pelossa voi jopa pahentaa kipua (4). Lepo ei siis ole avuksi. On myöskin OK jos kipua tuntuu liikkuessa; tämä ei tarkoita sitä että liike pitäisi lopettaa. Tutkimus on itseasiassa näyttänyt että kivun kanssa liikkuminen voi jopa edistää oireiden paranemista. Tämä voi mahdollisesti johtua siitä että kivun kanssa harjoittelu vaikuttaa keskushermoston kivunsäätelyjärjestelmään (aiheesta keskusteltu ”mitä alaselkäkipu on” artikkelissa) viestittäen aivoille siitä että kipu ei tarkoita vaurioita ja liikettä voi tehdä kivusta huolimatta, mikä auttaa vähentämään hermoston herkkyyttä aistia kipua (5). Muista siis että kipu ei tarkoita että kudoksessa olisi vauriota tai että liike tekisi pahaa, sillä voi olla jopa positiivisia vaikutuksia. Jos kuitenkin oireet selkeästi pahenevat tietystä liikkeestä estäen sen jatkamisen, voit tilapäisesti muuttaa liikettä. Artikkelin lopussa on konkreettinen tapa toteuttaa tätä esimerkkinä kipua kuntosalilla. Muista että tärkeintä on kuitenkin että pysyy aktiivisena.
Kipulääkityksen ei pitäisi olla ensisijainen hoitomenetelmä.
Lääkkeellistä hoitoa suositellaan nykyään käytettäväksi sen jälkeen jos ensisijainen lääkkeetön hoito kuten yleinen aktiivisuus ja liikunta, sekä esim. manuaalinen terapia (tästä lisää alempana) ei auta (6, 7). Jos ensisijainen hoitaminen ei tuota apua, niin kipulääkitystä voidaan käyttää, mutta sen käyttöä suositellaan kuitenkin mahdollisimman pienissä määrin ja vain lyhyeksi aikaa (1).
Alaselän kuvantaminen (magneetti- tai röntgenkuvaus) ei kannata.
Hoitosuositukset eivät tue rutiininomaista kuvantamista vähintään ensimmäiseen kuuteen viikkoon sillä tämä ei tuo lisätietoa diagnoosista ja voi jopa itse asiassa pahentaa oireita, näin ollen huonontaen ennustetta toipumisesta (8, 9). Kuvantamista ei myöskään suositella sen vuoksi että se ei yleisesti muuta hoitosuunnitelmaa johtaen vain ylimääräisiin lääketieteellisiin kustannuksiin (10). Selän kuvantaminen magneetti- tai röntgenkuvilla voi myös kertoa lukuisista erilaisista löydöksistä jotka eivät usein korreloi kivun kanssa, näin ollen johtaen alaselkäkivun ylidiagnosoimiseen (11). Selkäranka- ja välilevyperäiset muutokset kuten rappeuma, välilevyn madaltuma ja välilevyn pullistuma ovat hyvin yleisiä löydöksiä ihmisillä jotka eivät koe selkäkipuja; nämä ovat siis normaaleja iänmukaisia kuvantamislöydöksiä (12). 90-95% tapauksista magneetti- tai röntgenkuva ei siis kerro kivun syytä, mutta harvinaisemmissa tapauksissa jolloin epäilyksinä on esimerkiksi murtuma, syöpäperäinen sairaus tai cauda equina syndrooma, kuvantaminen voi olla korvaamaton. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista, ja kuten yllä mainittua rutiininomaista kuvantamista ei suositella (13, 10).
Esimerkki kliinisestä tutkimuksesta jossa tutkittiin magneettikuvien raportoinnin yhdenmukaisuutta:
63-vuotias nainen koki pitkittynyttä alaselkäkipua (yli 3kk) ja säteilykipua jalkaan. Hänet lähetettiin magneettikuviin kymmenessä eri sairaalassa, jolloin magneettikuvia tuli yhteensä 10 kappaletta raportteineen, joista jokainen oli eri radiologin laatima. Kaiken kaikkiaan raporteista löydettiin 49 erilaista löydöstä. Tämän lisäksi yhtä ainoaa löydöstä ei mainittu kaikissa kymmenessä raportissa, ja vain yksi löydös mainittiin yhdeksässä raportissa. Edes välilevyn pullistumista tai hermojuuriin kohdistuvasta paineesta ei oltu yhtä mieltä.”
Kyseinen nainen meni siis lääkärille valittaen kahta oiretta ja lähti kotiin 49:llä erilaisella ongelmalla. Tämä havainnollistaa sitä miksi kuvantaminen ei yleisesti kannata (14).