Kiropraktiikka

Kiropraktiikka on pitkälle kehittynyt erikoisosaamisen alue, joka tutkii, hoitaa ja ennaltaehkäisee ihmisen hermostoon liittyviä ongelmia sekä tuki- ja liikuntaelimistön toimintahäiriöitä ja kiputiloja.

Kiropraktikot ovat suorittaneet 5-6 vuoden mittaisen yliopistokoulutuksen, minkä pohjalta heillä on valmiudet tehdä erotusdiagnoosi, selvittää hoidon mahdolliset vasta-aiheet ja tieto/taito hoitaa kaikkia TULE (tuki- ja liikuntaelin) sairauksia.

Ensikäynti KiHyllä

Ensimmäinen käynti pitää sisällään hoitosuunnitelman luomisen sekä hoidon aloituksen. Käytännössä tämä käynti alkaa keskustelulla, jonka myötä pyrimme ymmärtämään vaivaa perinpohjin. Keskustelun lisäksi keskitymme erilaisiin ortopedisiin-, neurologisiin-, ja toiminnallisiin testeihin joiden mukaan luomme hoitosuunnitelmaa. Hoito itsessään pitää sisällää erilaisia manuaaliterapian keinoja kuten nivel-manipulaatiota jonka lisäksi painotamme terapeuttiseen harjoitteluun. Tarpeen vaatiessa luomme pidempää kuntoutussuunnitelmaa.

Tavoitteena on kehon maksimaalinen toimintakyky.

Kiropraktiikan tarkoitus on palauttaa ja ylläpitää kehon omaa kykyä parantua, uusiutua ja sopeutua ympäristöönsä ja sen muutoksiin.

Kehon jokaista toimintoa ohjaa ja valvoo aivot. Hermosto kuljettaa joka ainoa sekunti miljoonia viestejä aivojen ja kehon jokaisen osan välillä. Uusimmat tutkimukset puoltavat näkemystä siitä, että nikaman tai muun nivelen liikehäiriöt voivat aiheuttaa häiriötä tässä hermoviestien kulussa. Kiropraktiikalla pyritään korjaamaan nämä liikehäiriöt ja täten vaikuttamaan positiivisesti hermoston toimintaan ja kehon kykyyn parantua.

Liikehäiriön korjauksen ja hermoston toiminnan optimoinnin kautta myös oikeita liikemalleja on helpompi hallita. Pitkäaikaista paranemista voidaan maksimoida ja liikehäiriöiden uusiutumista ennaltaehkäistä omatoimisella terapeuttisella harjoittelulla, oikeanlaisella ravinnolla, riittävällä unella ja terveysliikunnalla.

Käytäntö

Kiropraktikoiden käyttämälle manuaaliselle terapialle yhteistä ovat erilaiset käsillä tehtävät tekniikat, joilla pyritään vaikuttamaan pääasiallisesti niveliin, lihaksiin ja sidekudokseen palauttamalla niiden normaalia toimintaa. Käsillä tehtävän hoidon tarkoitus on lisätä toimintakykyä ja vähentää oireita, kuten kipua. Kiropraktikkojen hoitotekniikoista tavallisimpia ovat erilaiset manipulaatio- ja mobilisaatiotekniikat, joilla lisätään yksittäisten nikamien tai ääreisnivelten liikerataa hallitulla ja nivelen liikeradan suuntaisella liikkeellä. Manipulaatiohoitoon liittyy myös kiropraktiikkaan tavallisimmin liitetty myytti, että kiropraktikot vain manipuloivat selkää ja eivät esimerkiksi anna harjoituksia ja ohjausta vaivan uusiutumisen ennaltaehkäisemiseksi. KiHy:llä sovelletaan tämän hetken parasta näyttöä HVLA manipulaation ja harjoittelun yhdistämisestä.

Suurin potilasryhmä kiropraktikon vastaanotolla ovat selkäsairauksista kärsivät ihmiset. Kiropraktikon vastaanotolla hoidetaan selkäsairauksien lisäksi kattavasti monenlaisia eri-ikäisten tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Tavallisimpia vaivoja vastaanotolla ovat:

  • Akuutti ja krooninen alaselkäkipu.
  • SI – Nivelen toimintahäiriö sekä kipu
  • Välilevyperäinen kipu (välilevyn pullistumat sekä välilevytyrät)
  • Iskias ja jalkaan säteilevä kipu
  • Keskiselän kivut & fasettilukot
  • Niska ja hartiaseudun kivut
  • Niskaperäinen huimaus sekä hyvälaatuinen asentohuimaus eli BPPV
  • Päänsäryt ja Migreenit
  • Raajojen säteilykivut
  • Purentalihasten ongelmat ja leukanivelen toimintahäiriöt

Pienellä osalla kiropraktikon potilaista on ensisijaisesti muita kuin tuki- ja liikuntaelinperäisiä sairauksia.

Yksilöllisesti soveltuvimmat hoitotekniikat, kotiharjoitukset ja elämäntapamuutokset tuottavat todennäköisimmin parhaan ja pysyvimmän hoitovasteen. On tavallista, että oireet alkavat vähentyä ja toimintakyky lisääntyä 1–4 hoidolla, mutta pidempiaikaiset oireet, ryhdin muutokset ja toiminnalliset rajoitukset voivat vaatia pidempää säännöllistä hoitoa, kuntoutusta ja elämäntapaohjausta.

Vaikutusmekanismi

Manuaalisen terapian vaikutusmekanismi pohjautuu mekaanisen vaikutuksen lisäksi neurofysiologiseen hoitovasteeseen. Neurofysiologinen vaikutusmekanismi vaikuttaa tuki- ja liikuntaelinten kautta keskushermostotasolle selkäytimeen, aivorunkoon ja aivoihin. Tuki- ja liikuntaelinten manuaalinen terapia vaikuttaa sensorisien hermoratojen aktivoitumiseen, joka voi tuottaa terapeuttisen hoitovasteen parantamalla liikkeen kontrollia ja/tai kipuaistimuksen prosessointia keskushermostossa.

Liikkeen kontrollin ja säätelyn parantuminen voi näkyä muun muassa:

  • Lihasten parantuneena aktivoitumisena
  • lisääntyneenä lihasvoimana ja -kestävyytenä
  • hienomotoriikan, refleksien ja tasapainoaistin parantumisena.
Varaa aika ja katsotaan miten voimme olla avuksesi.

Tämän palvelun voit maksaa myös:

Tämän palvelun asiantuntija:

Kiropraktikko ja fysioterapeutti

Tuomo Pieti

Kiropraktikko ja fysioterapeutti
Lue lisää

Pyrimme aina tarjoamaan mahdollisimman nopeaa, kustannustehokasta ja viimeisimpiin tutkimustuloksiin perustuvaa hoitoa.

Varaa aika hoitoon!

Varaa aika